Legendaarinen Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tunna Milonoff tekevät paluun ruutuihin Madventures Suomi -sarjan toisella tuotantokaudella. Tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa Madventures suuntaa kohti pohjoista Lappia ja kaamosta, monen muun länsirannikkoa pitkin pohjoiseen matkailevan tavoin – ja tietenkin Nuuskakairan tukun kautta.
Tehtävämme on selvittää Suomen ja sen heimojen salaisuudet.
Miksi täällä pohjolan perukoilla asuu maailman onnellisin kansa?
Kaunis, ruma, käsittämätön ja hullu.
Maailman paras.
Kaamosta kohti
Edellä mainituilla tutuilla saatesanoilla, Madventures aloittaa retkensä kaamokseen suuren suomalaisen, arkkitehti Eliel Saarisen, tunnetuimman työn edustalta, Helsingin rautatieasemalta. Junamatka keskeytyy Oulussa, jossa tulevaan kaamosmasennukseen haetaan etukäteisapua naurujoogaamalla. Kun naurujoogan avulla on saatu elimistö uskomaan, että kaksikolla on hauskaa, matka jatkuu tutustumaan Tornionjokilaakson akvititeetteihin.
Kaksoiskaupunki Tornio-Haaparanta on kuuluisa vahvasta nuuskakulttuuristaan ja tämän rajanylityspaikan kautta tuodaan suurin osa Suomeen päätyvästä nuuskasta – niin laillisesti tuodusta, kuin salakuljetetustakin.
Nuuskakairassa leipäni lepää
Rantala ja Milonoff saavat oppaakseen paikallisen Rap-muusikon, Talonpoika Lallin, jonka nuuska-aiheiset lyriikat ovat saaneet satojatuhansia kuuntelukertoja. Talonpoika Lallin nuuskabiiseistä tunnetuimman ”Ei ne mua tullaa” -biisin soidessa kolmikko ajaa rajan yli Haaparantaan ja kohde on jokaiselle nuuskaturistille tuttu Nuuskakairan tukku.
Koronapandemian vuoksi kaasunaamarein varustautuneet matkailijat asioivat Nuuskakairan tukussa, ja suomalaiseen tapaan ostoskori täyttyy Denssillä, eli suomalaisten suosimalla Odens Cold Dry -nuuskalla. Kolmikko on hyvin tietoinen nuuskan maahantuontirajoituksista ja nuuskaa tuodaankin vain sallittu määrä, 1000 grammaa miestä kohden.
Odensia aloittelijalle
Onnistuneen nuuskanhakureissun jälkeen on luonnollisestikin aika käydä maistelemaan Ruotsin tuliaisia. Kaksikosta Rantala on tottunut nuuskaaja, mutta nikotiinille yliherkkä Milonoff ei ole käyttänyt nuuskaa yli kymmeneen vuoteen.
Painostuksen alla Tunna taipuu kokeilemaan Suomen suosituinta Oden’s nuuskaa. Vahva nuuska aiheuttaa tottumattomalle Milonoffille lähes välittömästi voimakkaita reaktioita. Nuuska pärisee niin vahvasti, että Tunna katsoo aiheelliseksi siirtyä sängylle pitkälleen. Lepoasento ei kuitenkaan auta, vaan huone alkaa pyöriä nuuska suussa makailevan toimittajan päässä ja vahva denssi tekee olon siinä määrin pahoinvoivaksi, että vatsa tyhjentyy näyttävällä oksennuksella.
Milonoffin oksentaessa Rantala esittää kysymyksen:
”Suositteletko nuuskanhakua ruotsinmaalta?”
Tähän pahoinvoivan Milonoffin ei tarvitse edes vastata.
Vähempikin nikotiini riittää
Milonoffin reaktio vahvaan nuuskaan ei suinkaan ole mitenkään ainutlaatuinen. Etenkin suomalaisille tarkoitetut nuuskat ovat tarpeettoman vahvoja, eikä niitä käytetä Ruotsissa juuri laisinkaan. Suomalaisia houkutteleva yhdistelmä nostetaan myös Madventures -jaksossa esille: Halpa hinta ja mahdollisimman vahva tuote on yhdistelmä, joka houkuttelee suomalaisia aina.
Oden’s, Siberia, R42 ja Sisu -nuuskat ovat myydyimpiä nuuskamerkkejä Haaparannan nuuskatukuissa, joiden asiakaskunta on lähes kokonaan suomalaista. Esimerkiksi vahva Sisu nuuska ei jätä nimensä lisäksi Suomen leijonalla koristellulla rasiallaan arvailujen varaan, mihin markkinarakoon tuotteella on tarkoitus iskeä.
Modernit nikotiinipussit auttavat eroon nuuskasta
Suomeen laillisesti tilattavat, modernit nikotiinipussit ovat ratkaisu liialliselle nikotiinimäärälle. Nikotiinipussit sisältävät muiden nikotiinikorvaushoitotuotteiden tavoin korkeintaan 4 mg nikotiinia annosta kohden. Vaikka nikotiinin määrä kuulostaa nuuskaan tottuneelle pieneltä, nikotiinipussien muut ominaisuudet, kuten nuuskamainen ”poraus”, tekee siitä täysin riittävän jopa vahvoihin nuuskamerkkeihin tottuneelle nuuskaajalle.
Perinteinen ruotsalainen tupakkanuuska sisältää suuren nikotiinimäärän lisäksi suorastaan järkyttävän määrän erilaisia terveydelle haitallisia aineita. Yli 2500 erilaista kemikaalia, joiden joukossa muun muassa raskasmetalleja ja tuholaismyrkkyjä, ei voi tietenkään olla terveyden kannalta järkevä paketti suussa pidettäväksi. Nuuskasta on löydetty myös lähes 30 syöpää aiheuttavaa ainetta.
Nikotiinipussit sisältävät pienen nikotiiniannoksen lisäksi ainoastaan luonnollisia kuituja, maku- ja makeutusaineita, sekä joitain elintarviketeollisuudesta tuttuja e-koodeja, kuten paakkuuntumisen estoaineita. Jos nikotiinipussin esimerkiksi vahingossa nielaisee, ei siinä ole mitään vaarallista. Suomessa kauppojen hyllyiltä löytyvät Zonnic nikotiiniannospussit ovat yksi niitä harvoja nikotiinipusseja, jotka ovat makeutettu terveysvaikutuksiltaan kiistellyllä aspartaamilla
Testaa itse!
Nikotiinipussit.store valikoimasta löydät kymmeniä eri nikotiinipussivaihtoehtoja, joiden avulla on helppo kokeilla, voisiko uudet nikotiinituotteet auttaa myös sinut eroon terveydelle haitallisesta nuuskasta ja tupakasta. Jo tuhannet suomalaiset ovat lopettaneet tupakoinnin ja nuuskaamisen tuotteidemme avulla, eikä ole mitään syytä miksi sinä et voisi kuulua tähän monituhatpäiseen voittajien joukkoon!
Tutustu valikoimaamme ja tilaa tuotteet turvallisesti ja nopeasti lähimpään postin noutoautomaattiisi. Asiakaspalvelumme on aina valmiina auttamaan sinulle sopivien tuotteiden valinnassa ja vastaamassa kysymyksiisi nikotiinikorvaushoitotuotteista.
Kauppamme kaikki tuotteet ovat itsehoitotuotteen määritelmän täyttäviä nikotiinikorvaushoitotuotteita, joiden tilaaminen Suomeen on täysin laillista. Löydät Suomen tullin ohjeistuksen nikotiinipussien tilaamisesta täältä.