Tienraivaajan osa ei aina ole kiitollinen. Tullessaan markkinoille, Zonnic mint nikotiininuuska mullisti Suomen nikotiinikorvaushoitotuotteiden myynnin. Kun samaa aikaan koronapandemia hankaloitti tavallisen nuuskan saatavuutta, johtaen hintojen rakettimaiseen nousuun pimeillä nuuskamarkkinoilla, kääntyi moni nikotiinin kaipuinen nuuskaaja tämän tuotteen puoleen.
Zonnic löysi paikkansa kauppojen hyllyistä nikotiinipurukumien vierestä, ja monet nikotiininkaipuiset huomasivat ruokakauppojen hyllyihin ilmestyneen uuden, pyöreän Zonnic-rasian. Siitä alkoi myyntimenestys, jollaista ei ollut ennen nähty nikotiinikorvaustuotteiden keskuudessa. Zonnic-nikotiinipussit katosivat nuuskanhimoisten suomalaisten ylähuuliin sellaista tahtia, että tuote myytiin loppuun lähes jokaisesta Suomen kaupasta ja kioskista.
Millaista Zonnic mint on?
Vaikka Zonnic katosi nopeaa vauhtia kauppojen hyllyistä, alkoi hyvin nopeasti moni tuotetta kokeillut kaivata parempaa tuotetta, niin käyttökokemuksen kuin maunkin kannalta. Laatu ja nuuskan käytön korvaaminen eivät toteudu ihan odotetulla tavalla, ja se vaikuttaa todella paljon niihin, jotka yrittävät päästä tällä tuotteella eroon nuuskaamisesta. Zonnicin ongelmat nuuskan käyttöön tottuneille ovat ilmeiset:
- Zonnic mint ei muistuta millään tavalla tavallista nuuskaa. Pussi on todella ohut, lähes kuin paperilappunen, joten minkäänlaista nuuskamaista suutuntumaa Zonnic ei tuo.
- Zonnic mint ei aiheuta pienintäkään porausta (sätimistä).
- Zonnic mint on todella kuiva ja suorastaan jauhoinen, eikä tunnu kovinkaan mukavalta suussa.
- Zonnic mint on makeutettu aspartaamilla, joka on hyvin kyseenalainen makeutusaine epäselvien terveysvaikutustensa vuoksi.
- Zonnic mintin hinta-/laatusuhde on todella heikko.
- Ei muita makuvaihtoehtoja.
Zonnic on saanut haastajia verkosta
Nikotiinipussien suosion kasvaessa Zonnic on luonnollisestikin saanut esiin kilpailevia tuotteita. Esimerkiksi Dope, Ice ja PAZ nikotiinipussit ovatkin miellyttäneet monia nuuskasta eroon haluavia suomalaisia huomattavasti Zonnicia enemmän. Monia makuvaihtoehtoja ja enemmän nuuskan kaltaista käyttökokemusta hakevat kuluttajat ovatkin löytäneet verkkokauppamme todella hienosti.
Yksi Suomen suosituimmista nikotiinipussimerkeistä on Dope. Dope-nikotiinipussit ovat vallanneet myydyimpien tuotteiden kärjen heti lanseerauksensa jälkeen. Kun vielä Dope panostaa jatkuvasti tuotteiden kehitystyöhön ja lanseeraa uusia makuvaihtoehtoja sekä uudenlaisia voimakkuuksia, ovat myös nikotiinikorvaushoitotuotteiden käyttäjät tykästyneet erityisesti tähän tuotemerkkiin. Asiakkailta saadun palautteen perusteella, on Dope on yksi parhaista nikotiinipusseista nuuskaamisen lopettamiseen.
Dope nikotiininuuskavalikoimasta löytyy tällä hetkellä useita eri makuvaihtoehtoa, tutustu verkkokaupassamme!

Dope Freeze – Voimakas, todella jäätävä mentholi

Dope Ice Mango – Jäätävä ja mehukas mango

Dope Lime Smash – Todella raikas lime ja minttu

Vertailussa Zonnic mint ja Dope
Otetaanpa uudelleen esiin aiemmin artikkelissamme mainitut Zonnic mint nikotiinipussien ongelmat ja katsotaan vertailun kannalta, kuinka Dope nikotiinipussit pärjäävät tuon listan osalta.
- Dope nikotiinipussi muistuttaa erittäin paljon tavallista nuuskapussia. 0.7 gramman painoinen nikotiinipussi on muhkea ja suutuntumaltaan erinomainen.
- Dope nikotiinipussi poraa ja sätii, jopa kovempaa kuin tavallinen nuuska! Dopen kehittämä Dope Rush – Instant kick technology takaa välittömän ja tuntuvan porauksen.
- Dope nikotiinipussi ei ole kuiva tai jauhoinen, vaan pitkän ja hartaan tuotekehityksen tuloksena täydellisen kostea ja kaikin puolin tasapainoinen nikotiinipussikokemus.
- Dope nikotiinipusseja ei makeuteta aspartaamilla, vaan ainoastaan luonnollisilla ja täysin turvallisilla makeutusaineilla.
- Dope nikotiinipussien hinta-/laatusuhde, etenkin äskettäin tehdyn hinnanalennuksen myötä on markkinoiden parasta tasoa!
- Dope nikotiinipusseja löydät neljää, loistavaa eri makua.
Laatu vie voiton
Kuten huomata saattaa, tämä vertailu oli jopa hieman epäreilu, Dopen täydellisen ylivoiman vuoksi. Vertailussa ei kuitenkaan tarvitse millään tavalla niin sanotusti ”vetää kotiinpäin”, vaan kaikki tämä edellä mainittu on silkkaa faktaa.
Mikäli olet Zonnic nikotiinipussien käyttäjä tai haluat muuten päästä tupakasta eroon nikotiinipussien avulla ja törmäät artikkeliimme, ota neuvosta vaarin ja kokeile Dope nikotiinipusseja ja anna mahdollisuus uudelle, paremmalle tuotteelle!
Dope nikotiinipussivalikoimaan pääset TÄÄLTÄ!