Aiemmin Epok-nimisenä tunnettu Lyft-nuuska on ollut nikotiininuuskamarkkinan edelläkävijä. Epok oli ensimmäisiä nuuskamaisia täysin tupakkavapaita nuuskia markkinoilla. Epok nousi hetkessä yhdeksi suosituimmaksi annospussiksi. Kun British American Tobacco osti Epokin, sen nimi muuttui Lyftiksi ja Lyftin voittokulkua alkoi.
Voiko Lyft-nuuskaa tilata nuuska24.eu:sta?
Harmi kyllä, Lyft ei kuulu valikoimiimme emmekä voi toimittaa sitä asiakkaillemme. Lyftiä ei voi tilata laillisesti Suomeen. Olimme yhteydessä Lyftin toimitusjohtajaan jo paljon ennen sivustomme julkaisua ja tiedustelimme 4mg annospussia Suomen markkinoille. Lyftin kanta oli tiukka ja selvä – ”Me emme halua olla missään tekemisissä Suomen markkinoiden kanssa, sillä tuotteet luokitellaan itsehoitotuotteiksi”.
Taustayhtiömme on Lyftin virallinen maahantuoja muilla Euroopan markkinoilla, joten Lyft nuuskan lisääminen valikoimiimme olisi ollut luonteva lisä. Mutta koska Lyft ei halua olla Suomen markkinoilla, meidän tehtäväksi jäi kehittää ja löytää parempi nikotiininuuska Suomen markkinoille. Tästä lisää artikkelin edetessä.
Lyft nuuska vs. Dope nikotiinipussit
Lyftin nikotiinipusseissa tunnusomaista on hieman muita pidempi pussi, hyvä kosteus ja maut. Miinuksena Lyft nuuskan käyttäjät ovat maininneet suolaisen jälkimaun ja keinotekoisten makeuttajien käytön. Nämä palautteet mielessä on syntynyt Dope nikotiininuuska.
Dope nikotiininuuskasta löydät hieman suuremman pussikoon (muut valmistajat 4mg nikotiinipussin valmistajat tekevät 0,5g:sta ja Dopessa 0,7g pussikoko), pussi säilyttää todella hyvin kosteuden, maut ovat 100% luonnollisia aromeita, makeutus on toteutettu xylitolilla ja Dope ei jätä jälkeensä suolaista jälkimakua. Dope alkaa olla meidän ja monien asiakkaidemme mielestä paras nikotiininuuskavalmistaja.
Lyft nuuskaa Haaparannasta
Nuuskakairan tukusta Haaparannasta Lyftiä on tietysti edelleen saatavilla, huomioon tulee ottaa, että tuotteet tulee käyttää Ruotsissa. Vahvojen nikotiininuuskien maahantuonti Suomeen ei ole laillista! Hinnan perässä juoksijoidenkaan ei välttämättä kannata Haaparantaan lähteä, sillä nikotiinipussit yleisesti maksavat sielläkin tukussa 4,5-5,5€ ja valikoimissa ei ole laisinkaan Suomen maahantuontilakien mukaisia nikotiinipusseja.
Lyft nuuska Viro
Virossa nikotiinipussit ovat tupakkalain alla ja niissä on valmisteverot. Yleisimmin Lyft nuuska maksaa 7,90€/kiekko ja samoiten Virosta nikotiinipussien tuominen Suomeen on laitonta. Virossa ei ole ensimmäistäkään tuontirajoitusten mukaista nikotiinipussia myynnissä ja hinnat ovat huomattavasti kalliimmat mitä esim. meidän verkkokaupassa.
Nikotiininuuskan tilaaminen netistä
nuuska24.eu on suomalaisomisteinen ja luotettava ostopaikka. Verkkokauppamme salaus ja tietoturva ovat korkeammalla tasolla mitä kotimaisilla verkkopankeilla. Voit myös olla varma, että me emme saata asiakkaitamme vaaraan tarjoamalla maahantuotirajat ylittäviä nikotiinipusseja ja väitä niiden olevan rajojen sisässä, kuten jotkut ruotsalaiset sivustot ovat tehneet.
Asiakaspalvelumme on myös saanut paljon kiitosta, tiimimme on läsnä chatissa arkipäivisin 09-17 välillä, muina aikoina toimii Facebook, Instagram ja voit tietysti laittaa meille viestiä myös sähköpostitse, tai yhteydenottolomakkeen kautta.
Lyft nuuskasta pitäville suosittelemme lämpimästi Dopen nikotiinipusseja. Dopen nikotiinipussit ovat täysin laillisia tilata Suomeen. Voit tilata kerralla 108 rasiaa, joka on Suomen tullin määrittämä 3kk käyttöä vastaava maksimimäärä.
Voiko Lyft nuuskaa tilata Suomeen?
Ei voi. Lyft nuuskaa ei ole saatavilla Suomen tullin ohjeistuksen mukaisilla nikotiinivahvuuksilla Lyft Easy mintin nikotiinivahvuus ylittää Suomen laissa säädetyn 4mg/annospussi rajan.
Mistä Lyft nuuskaa voi ostaa?
Voit ostaa Lyft nuuskaa esimerkiksi Virosta Tallinnasta. Samoiten Lyft nuuskaa löytyy Haaparannasta, mm. Nuuskakairan nuuskatukusta. Huomioithan, että Lyft Nuuskaa ei saa tuoda Suomeen, tuodessasi syyllistyt lääkerikokseen. Voit tilata vastaavia tuotteita nikotiinipussit.com sivustolta täysin laillisesti.
Lyftin omistaa BAT (British American Tobacco), joka on yksi maailman suurimmista tupakkayhtiöistä. Lyft nuuska tunnettiin ennen Epok nimellä ja nykyisin myös nimellä Velo.